Kadonnut saukko

Taalla sita ollaan, nimittain olemassa, tosin ilman aakkosia. Olen totuttelemassa uuteen tyopaikkaani, jossa joudun ensimmaista kertaa elamassani tyoskentelemaan ns. kuutiossa. Avotoimiston ihanuudet ovat jo tulleet osittain tutuksi: kaikki varmasti kuulevat jos puhelimessa ankyttaa tai lausuu vaarin, jollakin on nikiseva tuoli, toisella aanekas nappis. Olen yrittanyr hieman sisustella, jotta oma kolo tuntuisi kotoisammalta.

Uusi pomoni George on mainio ihmistietokone, jota tehokkaampaa ihmista en ole koskaan tavannut. Lauseet ovat jasenneltyja, ja han tarjoaa usein aluksi yleiskatsauksen siita, mita seuraava parin minuutin puheenvuoro tulee sisaltamaan. Uskomatonta on se, etta tahan pakettiin mahtuu myos lamminta huumorintajua ('wait a minute, I have to restart my CPU') ja ja ihan oikeaa valittamista siita, miten hanen alaisensa voivat. Olen loytanyt uuden valon!

Yritan tanaan lapaista ajokokeen ja saada Kanadanmaan ajokortin. Vaikka suomalainen ajokortti on ollut taskussa vuodesta 99, Kanadan oudot liikennesaannot ja kiireinen liikennemeininki saattavat aiheuttaa komplikaatioita. Olen todellinen sankari, jos saan sen pirun lapyskan tanaan. Muuten taytyy vierailla inssikeskuksessa useammin. Pitakaa peukkuja!

Äitiyslomapostaus

Hei toverit,

hiljaista on ollut. Onko elämämme niin tapahtumatonta ettei siitä kykene mitään kirjoittamaan? Vai olemmeko niin kiireisiä, että muutaman rivin naputtaminen tuntuu ylivoimaiselta? Vai kenties päässä ei vaan pyöri uusia ajatuksia, ainakaan sellaisia joita voi sanoiksi pukea?

Tehdäkseni aloitteen palstan aktivoitumisen puolesta kerron teille jännittävän ja mielenkiintoisen kertomuksen byrokratiasta, johon odottava nainen törmää Helsingin sairaanhoitopiirin pyörteissä.

Raskauden aikana odottavan äidin kropan hyvinvointia seurataan monenlaisin keinoin; painoa, verenpainetta ja mahan kasvua tarkkaillaan säännöllisesti. Jokaisella neuvolakäynnillä myös pitää pissiä purkkiin ja näytteestä etsitään proteiinia ja sokeria (neuvolatäti etsii, itse ei tarvitse osallistua analyysiin). Jos sokeria tai proteiinia löytyy, seuraa jatkotoimenpiteitä. Omalla kohdallani sokeriarvot ponkaisivat pari viikkoa sitten pilviin. Jatkotoimenpide; sokerirasituskoe, jossa parin tunnin välein otetaan verinäyte ja juotetaan ällöltä maistuvaa sokeriliuosta. Jos arvot ovat tässä testissä koholla, todetaan äidillä jonkin asteinen raskausajan diabetes (googlatkaa itse, siitä löytyy dataa ihan liikaakin). Ja minullahan oli koholla, kaikki testatut arvot. Hyvästi Ben&Jerry's!

Tässä vaiheessa neuvola & terveyskeskus heittivät kädet ilmaan ja ilmoittivat, että nyt asia siirtyy äitiyspoliklinikan hoidettavaksi. Sain pari sivua ruokavalio-ohjeita (ei mitään uutta, sitä jäätelöä pitää tosiaan vähentää) ja toivotuksen että äitiyspoli ottaa yhteyttä, varmaan asap kun ollaan jo näin pitkällä raskaudessa. Minullahan on laskettuun aikaan enää runsas kuukausi.

Tässä vaiheessa kertomus muuttuu yksityiskohtaiseksi, koska verenpaineeni alkoi kohota tämän tehottomuuden edessä. Yrittäkää kestää, tai hypätkää suoraan loppupäätelmiin.

Parin päivän odottelun jälkeen neuvolatäti kehoitti soittamaan polille, kun kutsua jatkotutkimuksiin ei ollut kuulunut. Tein työtä käskettyä, ja jonotin puhelimessa 15 minuuttia äitiyspolin ajanvaraukseen (ajanvaraus on mahdollista arkisin klo 14-15, ja jonot on älyttömät). Vastannut kätilö kuunteli huoleni ja pyysi odottamaan hetken, hänen täytyy konsultoida asiasta jotakuta. Puhelin meni mykäksi ja hetken kuluttua puhelu katkesi kokonaan. Eikun uudestaan jonottamaan siis. 20 minuutin jonotuksen jälkeen sama kätilö vastasi, pahoitteli tapahtunutta ja sanoi, että diabetes-kätilö soittaa minulle vielä saman päivän aikana, ja varaa minulle ajan. Mihin, se ei vieläkään selvinnyt; mahdollisesti henkilökohtaiselle juttutuokiolle ruokavaliostani, ehkä vuorokauden verensokeriseurantaan polille - ei mitn hajua.

Eikä se koskaan soittanut.

Tänään aloitin prosessin määrätietoisesti alusta. Soitin äitiyspolin päivystykseen, josta kehoittivat soittamaan äitiyspolin jollekin toiselle osastolle. Antoivat numeron. Soitin sinne. Kehoittivat soittamaan suoraan diabeteskätilölle. Antoivat numeron. Soitin sinne. Kätilö vastasi, sanoi pitävänsä lähetettäni parhaillaan kädessään mutta oli vastaanotto kesken - hän soittaa minulle myöhemmin tänään.

Sitä tässä sitten odotellaan.

Ehkä vähän tyhmänrohkeasti en ole huolissani omasta terveydestäni tai edes PÄ:n hyvinvoinnista - mikään muu seuranta-arvo ei viittaa ongelmiin, paitsi tuo sokeri. Suvussa on diabetesta ja äidilläni on myös ollut raskauden aikana sokeriarvot koholla, ilman mitään seurauksia minulle tai veljelle. Jäätelön mässäämisen lopettaminen ei paljoa kirpaise, jos sillä varmistetaan että minä ja PÄ voidaan hyvin vielä kuukausi samassa kropassa. Mutta olen todella turhautunut tähän tehottomuuteen! Ja ettei kukaan tiedä mitään! Ja että näitä puhelinnumeroita joihin olen soitellut pantataan kuin valtionsalaisuuksia, vaikka niissäkään vastanneet ihmiset eivät ole tienneet mistään mitään! Tehotonta! Tyhmää! Resurssien haaskausta!

Tarinan opetus? Ei kai yhtään mikään. Jos jotain on tässä kuluneen 8 kk:n aikana oppinut, niin että julkinen sektori kaipaa rankkaa uudistuskonsultointia. Synnytysvalmennuksessa katsoimme 80-luvulta peräisin olevia VHS-videoita, käsin kirjoitettuja ja piirrettyjä piirtoheitinkalvoja ja esitekopioita, joista puolet sivusta ei ollut kopioitunut kunnolla. Internetin hyödyntäminen perustiedon levittäjänä vähentäisi ruuhkia neuvolan ja äitiyspolin puhelintunneilla ja kerran powerpointiksi tehty valmennusshow yhdenmukaistaisi valmennukset ja varmistaisi että kaikki asiat tulee käsiteltyä (omalta valmentajaltamme oli puolet kalvoista kuulemma kadonneet jonnekin). Katsoimme sitä huonompaa synnytysvideota, kun parempi oli hajonnut kovan käytön seurauksena. Niin voi VHS-formaatille käydä.

Netti on täynnä kaikkea raskaus- ja synnytyssälää. Erityisen aktiivisia ovat keskustelupalstat - mutta voi elämä mitä älyttömyyksiä sielläkin leviää. Parhaiten luottettavan tuntuista tietoa tarjoavat yksityisten firmojen sivut, jotka samalla promoavat omia tuotteitaan. Luulisi olevan julkisen sairaanhoidon intresseissä levittää edes jotain "virallista" tietoa asiasta, josta tiedottaminen neuvolan puhelintuntien kautta kuormittaa julkista puolta huomattavasti. Mikään ei ole niin neuroottinen ja altis pseudotiedolle kuin odottava äiti.

Ehkäpä jätän tämän vaahtoamisen tällä kertaa tähän. Lupaan postata ensi kerralla jotain ihan muuta kuin raskausläppiä. Kuten otsikko kertoo, täällä ollaan nyt äitiyslomalla. Aikaa on!

Erittäin leppoisaa juhannusta kaikille!

Keväästä, tyttökirjojen oudoista perhesuhteista ja naispappeudesta

Tiedoksi muille mantereille; täällä on kevät. Linnut laulaa, leskenlehdet ja krookukset tunkee maan pinnasta läpi ja aurinko lämmittää. Ihmiset hokee toisilleen että "uskomatonta, maaliskuussa ei voi olla näin lämmintä" (ehkä me nyt lopetetaan kun on jo huhtikuu) ja hymyilee poikkeuksellisen paljon. Aurinko tekee ihmeitä.

*

Siinä Kzun vanhan kotitalon liepeillä, Munkkivuoren ja Pitäjänmäen välissä Talin golfkenttää reunustaa törkeän siisti pöpelikkö. Olen ruvennut hyötyliikkumaan työmatkoilla ja kävelen sen pöpelikön läpi bussille. Paljon korkeita havupuita ja autojen hurina sopivan kaukana. Siitä läpi tallustellessa iski ihan sellainen fiilis, että jos ois 20 vuotta pienempi, niin kirmaisi jo puiden välissä ja olisi Ronja tai Anna tai mitä ikinä kirjaa olikaan viimeksi tullut selattua (tehkää pikainen laskutoimitus; kyllä, minä ihmelapsi opin lukemaan 5-vuotiaana). Kaikki ne äänet ja tuoksut ja se kevään tunnelma sai nostalgiseksi. Niin kuin vaikka lahonnut puu. Penskana suoritettujen empiiristen kokeiden perusteella tunnistan sen tuoksun erehtymättä edelleen. Lahonnut vaalea puu - siitä sai ruokaleikkeihin kanaa. Koostumus oli jotenkin samanlaista. En ikävä kyllä muista enää miten ruokaleikkejä leikittiin, tai Ronjaakaan. Aika karua, ja niin aikuista.

Leikkien laatua muistellessani tajusin, että aika monet sankarittaristani ovat tulleet ikävistä perheoloista. Ronja nyt on onnellinen poikkeus, mutta se olikin ryövärintytär. Peppi - äiti kuollut ja isä hoiti hommansa etänä, Anna - orpo, Emilia - orpo, Neiti Etsivä - äiti kuollut, isä etsivä joka päästi hädin tuskin täysikäisen tyttärensä ties millaisiin vaaratilanteisiin, Viisikot - vanhemmat heivasi ne aina kesäksi jonnekin seikkailemaan rosvojen ja epäterveellisten ruokien keskelle, kaikki Anni Swanin hahmot - vähintään toinen vanhemmista kuollut, Pikku Naisillakin oli isä sodassa ja äiti vähän avuton... Tyttökirjojen, ja yleensä lasten tai nuorten kirjojen keskeinen elementti tuntuu olevan jotenkin kimurantti perhetausta, joka pakottaa lapsiparat pärjäämään omillaan. Eikä se meno ole tästä kauheasti muuttunut, miettikää nyt vaikka Harry Potteria.

Opettaako tällainen kirjallisuus lapset a) itsenäisiksi toimijoiksi ja ajattelijoiksi vai b) vieroksumaan vanhempiaan ja vaipumaan itsesääliin ja melankoliaan kun samaistuvat näihin karuihin oloihin joista sankarinsa tulevat? Onko tässä vain kysymys jostain "opetetaan lapset käsittelemään ikäviä asioita turvallisten mallien kautta"-ajattelusta? En keksinyt vastausta, ehkä tenttaan asiaa ammattikasvattaja-vanhemmiltani. Olenko itse näin onnistunut näistä kirjoista johtuen vai niistä huolimatta? (Tänään on pientä itseriittoisuutta ilmassa.)

*

Olen myös tuohtuneena seurannut poikkeuksellisen paljon palstatilaa saanutta naispappeus-keskustelua. Pastorimme voinee kommentoida tarkemmin asiaa, mutta tuntuu pöyristyttävältä, että valtiomme kanssa kimpassa toimiva instituutio voi sallia työpaikoillaan ilmeisen sukupuolisen syrjinnän. Luin viikonlopun hesarin juttua aiheesta ja kadehdin monien naispappien kommenteista kuuluvaa tyyneyttä ja anteeksiantavaisuutta (jossain toisessa yhteydessä sanoisin zeniläisyyttä), mutta samalla toivoin naispapeiltakin lujempaa otetta. Sanottaisiin suoraan että kyllä, vituttaa niin perkeleesti kun maa on täynnä patavanhoillisia idiootteja. Ja että tällaista ei enää suvaita, aika tulla 2000-luvulle luterilainen kirkko! Ei kai asenteet muutu jos niitä ei auteta muuttumaan. Vaikea uskoa, että naiset millään alueella voisivat saavutta tasa-arvoisuutta miesten kanssa niin kauan kun on mitään ammatteja joihin miehiä pidetään periaatteellisesti sopivampina? Erityisesti tällaisia "henkisen johtajuuden" pestejä.

...Mutta tässä uhoamisessa se taitaisi mennä metsään tämänkin uskonnon kaunein ajatus. Miten se meni, "niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet..?" Ei mikään helppo juttu, varmaan yhdellekään kristitylle.
Ehkäpä tästäkin syystä pysyn pakanana.

Vahingoista ja hyvästä musiikista

Koska kaikki tietävät työpäivän viimeisen tunnin olevan sitä tehokkainta työaikaa, voin hyvin käyttää tämän toiseksi viimeisen tunnin blogeiluun.

Olen tänään löytänyt uudestaan parin vuoden takaisen tuttavuuden, BBC:n nettiradio 1extran. Aseman määritelmä on "new black music" eli painopiste on linjalla hip-hop - reggae - drum&bass ja mikä ikinä sattuukaan olemaan parhaillaan kuuminta hottia. Kuulin sieltä tänään Justiniakin, eli ehkä wannabe-blackit kelpaavat myös soittolistalle (Justinin uusi what goes around-biisi on kyllä erittäin laadukas). Aseman parasta antia ovat kuitenkin juontajat, jotka ovat Juuso&Peltsi pontessiin 3 ja vielä varustettuna ihanalla brittiaksentilla. Läpät ovat huonoimmillaankin levottomia ja aiheuttavat hyvää mieltä vaikka kuinka elämä ketuttaisi. Suosittelen!

***

Sitten ne kiintiöraskausläpät.

Lähes poikkeuksetta ensimmäinen kysymys jonka ikäisemme ihmiset esittävät, kun heille on kertonut pakana-äpärän olemassaolosta, on ollut "Oliko tää niinku vah... tai siis olittekste ihan suunnitellu tätä..?" Kysymys on täysin ymmärrettävä ja varmaan itsellekin tulisi tämä näkökulma ensimmäisenä mieleen jonkun toverin kertoessa vastaavia uutisia. Pikku hiljaa olen kuitenkin kyllästynyt kysymykseen ja ruvennut ehkä hieman loukkaantumaankin siitä. Tiedän että kysyjät eivät tarkoita mitään pahaa kysymyksellään; mutta taustaoletuksina tuntuu olevan aika ikäviäkin ajatuksia.

Vahinko-kysymys oli tullut taas esille, kun eräs tuttavapiiriimme kuuluva henkilö oli filosofoinut elämän monimutkaisuutta, ajan kulumista ja ihmisten suunnitelmia oman elämänsä varalle. Käytännön esimerkki oli löytynyt minusta. "Kun sithän voi käydä niinku Saaralle ja sattua vahinko; ja sit menee koko elämä ja suunnitelmat uusiksi." En ikävä kyllä ollut paikalla, tai ehkä ihan hyvä - olisin saattanut reagoida kommentiin väkivaltaisesti. Onneksi tuleva pummitäti oli ollut läsnä ja päässyt korjaamaan väärinkäsityksiä hieman diplomaattisemmin.

Voin ehkä vain syyttää itseäni; en ole pahemmin mainostanut pakana-äpärän suunnitelmallisuudesta, vaan tuohon vahinko-kysymykseen olen vastaillut jotain ympäripyöreitä, tyyliin "no ei me sitä yritetty estääkään...". En pidä mustavalkoisesta ajatuksesta, että lapset ovat joko vahinkoja tai sitten huolellisen ja aikataulutetun suunnittelun tulos. Varsinkin kun jälkimmäinen on käytännössä mahdotonta. Nykyään perhesuunnittelu on määriteltävissä "vahinkojen" estämiseksi, onneksi vain vähemmistö ihmisistä tarvitsee aikatauluja tai lisäapua lisääntymiseen. Lapsen saantia ei voi suunnitella projektina jolla on optimaalinen suoritusajankohta, budjetti ja aikataulu; muu elämä sopeutuu lapseen, ei toisin päin. Pakana-äpärää varten ei mitattu aamulämpötiloja tai laskettu kiertoja, menemättä enempää yksityiskohtiin suunnittelu oli siis toteutuksessa niin minimissä kuin voi olla. Tämä ei silti tarkoita etteikö lapsen saamisesta olisi käyty pitkällisiä rationaalisia keskusteluja, joissa esitettiin perusteluja puolesta ja vastaan. Puolesta voitti. Ja niistä vahingoista / suunnitelmista: Tuttavaparilla meni yli vuosi ennen kuin raskaustesti näytti positiivista. Meillä ei mennyt ihan niin pitkään. Kummat suunnitteli paremmin? Tai toteutti suunnitelmiaan paremmin? Kysymykset itsessään ovat mielettömiä.

Syitä sille miksi vahinko-kysymykset tai -oletukset ovat alkaneet tuntumaan loukkaavilta on muutamia. Minut hyvin tuntevien luulisi tietävän, että tällaisia vahinkoja en sallisi itselleni tapahtuvan tässä elämän vaiheessa. Vahinko sanana viittaa negatiiviseen asiaan, jonka tapahtumista ei ole pystytty estämään tai ennakoimaan. En pidä ajatuksesta, että ystäväni tai tuttavani pitäisivät minua ihmisenä, joka ei osaisi estää tai ennakoida tällaisia tapahtumia. Jos hymyillen kerron uutista, voiko asia olla negatiivinen, vahinko? Myöskin hämmentää, että vahinko-kysymyksen jälkeen kukaan ei ole suoraan kysynyt miksi haluamme hankkia lapsia nyt. Jos kysyjä ei ymmärrä päätöstämme, vaan olettaa tapahtunutta vahingoksi, luulisi perustelujen päätökselle kiinnostavan. Aihe on samalla tabu ja toisaalta tavattoman julkinen.

Voihan myös olla, että ne kuuluisat raskausajan hormonit sekoittavat päätäni ja tekevät minusta yliherkän kaikelle arvostelulle. Silti raskaus alkaa olla yhä isompi osa (ihan konkreettisestikin ;) minua, ja kaikki sitä koskeva keskustelu ja kommentointi koskettaa myös minua, suoraan. Siksi kuulisin mielummin suoria kysymyksiä kuin latautuneita varovaisia uteluita. Ja tietysti mahdollisimman vähän kolmannen osapuolen tulkintoja omasta tilanteestani, äyh.

No joo, pitkäksi meni tämä vuodatus. Loppukevennyksenä kerrottakoon, että potkuista päätellen pakana-äpärällä on ollut nyt parina päivänä hikka. Jos se perii ko. kyvyn äidiltään, odotettavissa on hienoja äänitehosteita kerrostalokaksioomme loppukesästä!

***

Hyvästä musiikista; Von Hertzen Brothers (Band of Brothers siis, ha-ha-haa...) oli keikalla valtsikan periodibileissä perjantaina. Ensimmäistä kertaa ikinä Vanhalla oli soundit kohdallaan. Oli aihettakin, veljekset olivat kuulemma tehneet soundcheckiä kaksi tuntia. Massiivisia proge-soundeja ja kaunista melankolinaa jaksoi kevyesti kuunnella pari tuntia. Parhautta oli etenkin bändin ammattitaito; saivat koko homman kuulostamaan niin helpolta ja kevyeltä, vaikka tuollainen setti ei päästä ketään helpolla. Joutunemme hankkimaan levyn ja menemään keikalle toistekin. Olivat rakentaneet myös törkeen makeat valot! Ja paljon savua!

Sumuinen Pukinmäki päättää tällä kertaa tähän.

On maailmassa monta ihmeellista asiaa

Kuulinpas juuri mainion jutun Matin sedan vaimolta Margaretilta. Tarina kuulostaa toivottavasti todemmalta, koska osaan nimeta osan siina esiintyvista ihmisista. Margaretin sisko oli soittanut pari viikkoa sitten, ja kertonut etta hanestapa tuleekin isoaiti. No kappas, sanoi Margaret, ja kysyi etta milloin on laskettu aika. Vastaus kuului, etta kuuden viikon kuluttua. Selitys lyhyeen varoitusaikaan oli se, etta siskon tytto ei tiennyt olevansa raskaana ollenkaan, vaan oli mennyt laakariin, koska 'maha tuntui kovalta'. Tassa riittaa tietenkin paivittelemista (ja monia kysymyksia, joita en kehdannut kysya kahvipoydassa). Lopputulos on kuitenkin viela hauskempi, nimittain tyyppi X syntyi seuraavana paivana siita kun hanen olemassaolonsa oli havaittu! Siskon tyton aviomiehen piti soittaa taman toihin ja sanoa, etta juu, ei se nyt tule toihin kun me saatiin juuri vauva.

Oli uusilla vanhemmilla kuulemma ollut hieman jarjestelemista kaytannon asioissa. Ei ollut sankya, vaippoja, vaatteita, turvaistuinta jne. Nyt siskon tytto kuulemma yrittaa epatoivoisesti kelata, mita kaikkea on tullut mm. syotya ja juotua viimeisen 8 kuukauden (tai jotain, olen nyt aivan sekaisin naista laskutavoista!) aikana.

Ehka tarinan opetus on se, etta ei raskaana oleminen oikeasti tunnu yhtaan miltaan, vaan kaikki raskausmyytit ja niiden bustaukset ovat vain raskaana olevien naisten salaliitto!

mythbusting

Nelosella on pyörinyt jo jonkin aikaa mainio sarja, jossa kaksi erikoistehostenörttiä testailee erilaisia urbaaneja legendoja (voiko ihminen räjähtää jos juo liikaa hiilihappopitoista juomaa ja ruokasoodaa? kannattaako luotisateessa mennä auton taakse piiloon? - vastaukset; voi, ja ei kannata). Sarja on opettavainen ja viihdyttävä, joten ajatus raskausajan mythbusterina toimimisesta on oikein hauska.

Arkipäivän tapahtumissa ei päästä tällä viikolla lähellekkään viime viikon huippua, mutta mainittakoon että Aki törmäsi myös rva presidentin suosimassa lähikaupassa Miss Suomeen. Ko. kauppa on siis oikea julkkissaalistamo! Jatkamme tarkkailua.

***

myytti 3. -aamupahoinvointi
Amerikkalaisista komediasarjoista poiketen pahoinvointia voi ilmetä ihan kaikkina vuorokauden aikoina. Aina (useimmiten?) kyse ei ole mistään välittömästä vatsantyhjennystarpeesta, vaan pelkästä kuvotuksesta, kuin olisi koko ajan krapula. Sellainen olo siis että oksentaminen helpottaisi, mutta ei ole tapahtumassa itsestään. Kun kohtaatte raskaana olevia naisia ja haluatte osoittaa olevanne skenessä (miksi!?), kysykää siis onko ollut paha olo - yleensä. Aamu on vain pieni tilastollinen huippu.

myytti 4. - potkut
Neuvolasta saadun norjalaisen opaskirjasen mukaan pakana-äpärä on täyteen pituuteen ojentautuessaan n. 18 cm pitkä ja painaa vähän päälle 220 g. - sellainen tax-free suklaalevy siis. Minulle hengaa vatsassani fazerin sinisen kokoinen tyyppi, ja suurimmaksi osaksi voin vain aavistella mitä se siellä tekee. Joko se potkii? Liikkuuko paljon? Ei mitään havaintoa! Jotain se aina välillä tekee, tai sitten mun vatsalihakset kramppailee kun uutta massaa kerääntyy outoihin paikkoihin. Kuvittelisi että tuollaisen liikkeet huomaisi selvästi, mutta ei muuten huomaa.

***

Tänään alkoi ennakkoäänestys ja muutaman viikon kuluttua selviää ketkä johtavat maata seuraavat neljä vuotta. Omat vaalimielipiteet pähkinänkuoressa:
- SAK:n tv-mainoksen hyllyttäminen oli tyhmä päätös. Poliittinen satiiri on hieno laji, jota tyhmä kansa ei näköjään vaan tajua.
- Vaalikoneet yksinkertaistaa liikaa, mutta toisaalta tuovat politiikka lähemmäksi arkea. Valtsikalaisen ympäripyöreästi; parempi kanssa kuin ilman.
- Ennen vaaleja pitäisi toitottaa selkeämmin, että äänestämisessä on kyse omien etujen ajamisesta. Kun kivan altruistiset ihmiset äänestävät muita kivan altruistisia ihmisiä, läpi pääsee kuitenkin myös häikäilemättömiä omien etujen ajajia, jotka tallovat altruistit (kuulostaa muuten joltain sukupuuttoon kuolemaisillaan olevalta eläinlajilta tuo altruisti, dodojen ja mammuttien sukua...) jalkoihinsa. Tai lopputuloksena on harmaata kompromissipolitiikkaa, joka ei vie ketään mihinkään suuntaan. Jälkimmäinen on tosin demokratian vakio-ongelma. Kuitenkin äänestämällä vahvasti "oman" ryhmän etuja ajavaa ihmistä saadaan ainakin väkevää keskustelua aikaiseksi, ja jos kaikki lähtökohtaisesti äänestävät oman etunsa puolesta, on lopputulos demokraattisen enemmistön etujen mukainen. Tämä on nyt aika kärjistettyä, mutta imho ei vastakkainasettelun, vaan hissuttelun aika on ohi.
Tästäpä tuli aika iso pähkinä.
- Varsinaisena vaalipäivänä äänestämisessä ei ole mitään erityistä tai juhlavaa. Äänestys, vaikuttaminen on parhaimmillaan kun sen tekee muiden arkipäiväisten askareiden lomassa, kauppamatkalla vaikka. Eikö vaikuttamisen pitäisi olla osa arkea?

***

Vielä lopuksi propsit vuoden parhaalle mainoskampanjalle. "Ihminen ja haahka. Samassa kusessa" Laatua! Ja takuulla herättää ajatuksia. Jossain noista puhuttiin myös sinisimpukoista, tsekkaa ulos Kzu jos et vielä ole bongannut!

Huhhahei ja Rommi ja Pulla

Aivan mahtavaa, minäkin haluan olla ns. elämän vesseli! Ja huomaathan, rakas zraseni, että nyt on aika opetella naivit lällyversiot kaikista epäilyttävistä laulunsanoista. Minä esimerkiksi luulin pitkään, että Rommi ja Pulla ovat ystävykset, jotka pitävät ylenmääräisestä huhhahhein toistelusta. Ni.

Mielestäni on aivan paikallaan romuttaa raskausmyyttejä, joista mitä ilmeisimme 9 kuukauden kesto on vain yksi esimerkki. Maailmani muuttui jo aiemmin, kun kuulin ensikäden tietona, että kuuluisat potkut mahassa tuntuvat enimmäkseen ilmavaivoilta. Blaah. Odotan innolla, mitä kaikkea uutta me voimmekaan oppia seuraavan....20 viikon (?) aikana. Olen henkilökohtaisesti jo kokenut täällä komppipuolella ns. ihastusvaiheen, jossa keskitytään vauvanvaatteiden ostoaikeisiin, ja sympatiavaleraskauden, jossa menkat viipyilevät ihan piruuttaan vauvanvaatteiden ostohimonvuoksi. Olen toipunut jälkimmäisestä, mutta ensimmäinen on pahentumaan päin. Ne on vaan niin söpöjä!

Tänne rapakon taa ei kuulu hirveästi muuta uutta. Söin juuri pitasipsejä, jotka täten kruunaan maailman parhaimmiksi. Ovat vähärasvaisia ja maistuvat ihan pizzalle. En keksi parempaa yhdistelmää ruokamaailmasta.

Post Scriptum: Tulen kertomaan presidentinkiilaustarinasi ihan kaikille ihmisille, jotka tunnen. Se on niin hyvä, kiher. Saattaa olla, että juttu leviää jopa laajemmalle ja nopeammin kuin Suuri Raskausuutinen. Mene ja tiedä, mutta voimme kuitenkin kokeilla uutta ennätystä.

Kuinka kiilasin presidentin ja muita kertomuksia

Pitkän tauon jälkeen olen päättänyt panostaa otsikoihin, niillä se lukijan huomio saadaan kiinnitettyä.

***

Koska kaikki kuitenkin jo tietävät että olen raskaana, voin ihan hyvin avautua aiheesta täälläkin. Jos hiljaiselo muiden somapurelaisten taholta jatkuu, tästä voi tulla raskausblogi, ja sitten sitä vasta kusessa ollaankin. Voin saman tien myydä sieluni pampersille ja painua helistimeen keskustelemaan muiden heinähellanlettasten ryhmän jäsenten kanssa. Syyttäkää sitten vain itseänne.

Joka tapauksessa pieniä huomioita raskaudesta teille muille, jotka ette vielä tätä siunattua tilaa ole kokeneet tai ehkä ette koskaan ole kokemassakaan. Teaserina voin paljastaa, että jos raskausjutut ei kiinnosta, tarina presidentin kiilaamisesta löytyy ihan tekstin lopusta.

Huomio 1. Raskaus ei kestä yhdeksää kuukautta, vaan lähes kymmenen. Ainakin sen laskukaavan mukaan, jolla on väliä. Kun toimii ihmisen alun asuntona, on pienemmillä aikajaksoilla suurempi merkitys, eikä kukaan raskaana oleva ei mieti monennellako kuulla ollaan menossa. Puhutaan viikoista. Niinpä se raskausblogeissa ja -kirjoituksissa näkyvä rv (=RaskausViikko) tarkoittaa monennellako viikolla raskaus on parhaillaan menossa. Ja raskaus lasketaan alkaneeksi, hieman nyrjähtäneesti, tulevan äidin viimeisimpien kuukautisten alkamispäivästä. Tuohon päivämäärään lisätään 40 viikkoa (HUOM, 40 vkoa = 10 KUUKAUTTA) ja meillä on la, eli Laskettu Aika. Todellisuudessa hedelmöittyminen tapahtuu keskimäärin pari viikkoa edellisten kuukautisten alkamisen jälkeen, mutta kun sitä ajankohtaa on niin vaikea määrittää (riippuu ovuloinnista ja siitä miten sissejä siittiöt on). Todellisuudessakin raskaus kestää siis noin 38 vkoa, eli 9½ kuukautta.
Ja niiden viikkojen merkintäkaava (esim. meitsillä nyt) on rv 17+4, eli 18. raskausviikko menossa. Multa meni pari rv:tä tämän setvimiseen...

Huomio 2. Kaikki on täysin uutta. Huolimatta laajasta lukemisesta ja muusta tiedon hankinnasta juuri mikään tässä touhussa ei ole tuttua. Onneksi kroppa tuntuu tietävän mitä tehdä, mutta en välttämättä osaa tulkita edes sitä oikein. Esimerkki: Olin viikonloppuna flunssavatsatautimigreeni-kohtauksessa, ja soitin terveysneuvontaan (mahtava palvelu muuten) kysyäkseni mitä kantsis tehdä. Täti oli oikein ystävällinen, avulias ja asiantunteva, mutta halusi myös mm. tietää onko ollut supistuksia. Täh. En minä tiedä. Ei ole koskaan ollut. Kai. Vatsaan sattui välillä, mutta että supistaako.. Paha sanoa. Täti käski ottaa lisää parasetamolia ja soittaa lääkäriin aamulla jos ei parane. Paranihan se.

Näin, olkoon siinä tämän kerran raskausvuodatukset.

***

Täällä on kevättä ilmassa. Aamu-unisena ulos astuessa oli miellyttävä huomata että on valoisaa ja jotenkin keväisää. Hetki vertautui päässäni eilisiltaiseen kokemukseen porkkanasta, jonka söin iltapalaksi; kokemus jonka odotin olevan ainakin lievästi epämiellyttävä, olikin positiivinen yllätys. Maukas porkkana, miellyttävä työaamu.

(Vertaus tuntui aamulla osuvammalta kuin nyt kirjoitettuna, mutta jääköön tuohon.)

***

Ja sitten. Kuinka kiilasin presidentin. Klassikkomateriaalia jo syntyessään.

Olimme eilen E. Kiisbergin kanssa parantamassa maailmaa Korjaamolla, ja matkalla kotiin pistäydyin lähikaupassa. Kassalle mennessäni lehtihyllyn eteen oli parkkeerannut kärrynsä ja itsensä joku töölöläisrouva, joka ei kassan "täällä on vapaa kassa" huhuilusta huolimatta liikkunut mihinkään. Hieman tuskastuneena (Big Love oli alkamassa) rykäisin ja sanoin "anteeksi" tädille, joka hätkähtäen väisti ja sanoi "anteeksi, menkää vain" (huomatkaa teitittely!) Niinpä marssin vapaalle kassalle ja tajusin samalla että rouvan profiili ja ääni kuului... Kenellekkäs muulle kuin rouva tasavallan presidentille. Meidän lähikaupassa! Tavaroita pakatessani varmistelin vielä havaintoa kun rouva presidentti tuli perässäni samalle kassalle. Mukana ollut turva..henkilö? (naispuolinen), pakkasi presidentin ostokset presidenttikahvipaketeista tehtyyn kauppakassiin. Mahtavaa.

Ja eikun soittoa seiskaan, kyllä tällä tarinalla tienataan!