Vaarallinen elämä

Luin muutama päivä sitten paikallista City-lehden kloonia Fast Forwardia, josssa oli pieni juttu asuinalueestamme. Lähikiskamme, Calamata Groceriesin, omistajaa haastateltiin alueen huumeongelmasta. Kiskan asiakkaita on uhattu puukolla, hyllyjen väliin pissattu, ja omistajan äiti ei enää uskalla tulla käymään. Voi voi. Olen kyllä havainnut, että ympäristössä hiippailee kaikenlaisia epämääräisiä tyyppejä ja että kodittomia on melkein joka kadunkulmassa, mutta en ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen mitä monet edellämämainituista puuhavat. Matt kertoi istuneensa meidän parvekkeella, kun takakujalle ilmestyi kaksi nuorta kundia, jotka alkoivat kaikessa rauhassa poltelttelemaan crackia. Toinen katseli hieman huolissaan ympärilleen, mutta kun näki Matin parvekkeella, tyytyi vain vilkuttamaan. Uskon, että asian mittakaavaa liioitellaan tahallisesti tiedoitusvälineissä, mutta olen kuitenkin ruvennut entistä päättäväisemmin kävelemään kadulla ihmisten ohi enkä kulje takapihan kautta.
Vakkarikodittoman kärryt kolistelevat täynnä pulloja takakujaa pitkin joka aamu kello kolmen ja neljän välillä. Kohta varmaan havahdun hereille, jos kärryt _eivät_ herätä minua katsomaan kelloa ja toteamaan, että ah vielä saa nukkua.

P.S. Ei ollut vielä kuvaa varastossa itse takapihasta, joten parvekepanorama saa kelvata.