Pastori vastaa, osa I
K: Rakas Pastori,Onko moraalitonta hengailla kesätöissä vain nostamassa mukavaa palkkaa, jos ei aio jatkaa koeajan jälkeen ko. duunissa? Ihan siis teorettiselta pohjalta.
V: Hyvä moraalin kanssa painiskeleva työntekijä!
Jokaiselle ihmiselle on onnettu vapaa tahto tai lähinnä vapaa ratkaisuvalta. Itsessään nämä molemmat ovat siis Hyviä Asioita. Niiden käyttö onkin sitten monimutkaisempi juttu, kuten olet arkielämässäsi havainnut. Keskiajan skolastikot - ennen nominalistista käännettä - katsoivat, että ihminen tahtoo ja pyrkii aina hyvään (esim. Tuomas Akvinolainen). Me nykyajan ihmiset tiedämme kuitenkin niiiin paljon paremmin... Vapaan ratkaisuvallan "suunta" ei siis läheskään aina ole kohti hyvää vaan sitä ohjailevat meidän ei-aina-niin-epäitsekkäät motiivimme. Miten on Sinun tapauksessasi? Mikä motivoi Sinua kuvailemaasi käytökseen?Sinun ei nyt auta muu kuin tutkailla sisäistä elämäänsi: Tekosi tarkoitus eli intentio ratkaisee tekosi moraalittomuuden ja sen vääryyden laajuuden. Kuten esimerkiksi haluatko vahingoittaa teollasi henkisesti/fyysisesti/taloudellisesti työtovereitasi tahi esimiestäsi?
Ihan teoreettiselta pohjalta voisi kuitenkin sanoa, että protestanttinen työetiikka ei taida olla Sinulle läheinen?