07 March 2007

On maailmassa monta ihmeellista asiaa

Kuulinpas juuri mainion jutun Matin sedan vaimolta Margaretilta. Tarina kuulostaa toivottavasti todemmalta, koska osaan nimeta osan siina esiintyvista ihmisista. Margaretin sisko oli soittanut pari viikkoa sitten, ja kertonut etta hanestapa tuleekin isoaiti. No kappas, sanoi Margaret, ja kysyi etta milloin on laskettu aika. Vastaus kuului, etta kuuden viikon kuluttua. Selitys lyhyeen varoitusaikaan oli se, etta siskon tytto ei tiennyt olevansa raskaana ollenkaan, vaan oli mennyt laakariin, koska 'maha tuntui kovalta'. Tassa riittaa tietenkin paivittelemista (ja monia kysymyksia, joita en kehdannut kysya kahvipoydassa). Lopputulos on kuitenkin viela hauskempi, nimittain tyyppi X syntyi seuraavana paivana siita kun hanen olemassaolonsa oli havaittu! Siskon tyton aviomiehen piti soittaa taman toihin ja sanoa, etta juu, ei se nyt tule toihin kun me saatiin juuri vauva.

Oli uusilla vanhemmilla kuulemma ollut hieman jarjestelemista kaytannon asioissa. Ei ollut sankya, vaippoja, vaatteita, turvaistuinta jne. Nyt siskon tytto kuulemma yrittaa epatoivoisesti kelata, mita kaikkea on tullut mm. syotya ja juotua viimeisen 8 kuukauden (tai jotain, olen nyt aivan sekaisin naista laskutavoista!) aikana.

Ehka tarinan opetus on se, etta ei raskaana oleminen oikeasti tunnu yhtaan miltaan, vaan kaikki raskausmyytit ja niiden bustaukset ovat vain raskaana olevien naisten salaliitto!

2 Comments:

Blogger zra said...

Älytöntä! Noista aina kuulee laatujournaalien välityksellä, mutta eipä kai se niin epätavallista ole, huomaamaton raskaus. Raskaus"oireet" voi hyvin kuitata normaalina väsymyksenä, satunnaisena pahoinvointina tai vatsakipuina jos ei omaa tilaansa osaa epäillä. Eikä kaikilla maha edes huomattavasti kasva. Raskaana (tietoisesti) olevat naiset on vaan niin yliherkkiä itselleen ja omalle kropalleen, että tässä tilassa tuollaisen huomaamattomuus tuntuu hullulta :)

9:50 am  
Anonymous Anonymous said...

Apua, toi tarina on mun toistuva painajainen. Kerroin tästä mun unesta tänään lounaalla Saaralle ja nyt saan lukea että jollekin on oikeastin käynyt noin! Mä ainakin tiedän millaisen morkkiksen ja syyllisyydentunteen kyseisestä tapahtumasta voi saada. Olenhan kokenut sen unessa :D Terkkuja Kzulle sinne kauas!

10:51 pm  

Post a Comment

<< Home