Vahingoista ja hyvästä musiikista

Koska kaikki tietävät työpäivän viimeisen tunnin olevan sitä tehokkainta työaikaa, voin hyvin käyttää tämän toiseksi viimeisen tunnin blogeiluun.

Olen tänään löytänyt uudestaan parin vuoden takaisen tuttavuuden, BBC:n nettiradio 1extran. Aseman määritelmä on "new black music" eli painopiste on linjalla hip-hop - reggae - drum&bass ja mikä ikinä sattuukaan olemaan parhaillaan kuuminta hottia. Kuulin sieltä tänään Justiniakin, eli ehkä wannabe-blackit kelpaavat myös soittolistalle (Justinin uusi what goes around-biisi on kyllä erittäin laadukas). Aseman parasta antia ovat kuitenkin juontajat, jotka ovat Juuso&Peltsi pontessiin 3 ja vielä varustettuna ihanalla brittiaksentilla. Läpät ovat huonoimmillaankin levottomia ja aiheuttavat hyvää mieltä vaikka kuinka elämä ketuttaisi. Suosittelen!

***

Sitten ne kiintiöraskausläpät.

Lähes poikkeuksetta ensimmäinen kysymys jonka ikäisemme ihmiset esittävät, kun heille on kertonut pakana-äpärän olemassaolosta, on ollut "Oliko tää niinku vah... tai siis olittekste ihan suunnitellu tätä..?" Kysymys on täysin ymmärrettävä ja varmaan itsellekin tulisi tämä näkökulma ensimmäisenä mieleen jonkun toverin kertoessa vastaavia uutisia. Pikku hiljaa olen kuitenkin kyllästynyt kysymykseen ja ruvennut ehkä hieman loukkaantumaankin siitä. Tiedän että kysyjät eivät tarkoita mitään pahaa kysymyksellään; mutta taustaoletuksina tuntuu olevan aika ikäviäkin ajatuksia.

Vahinko-kysymys oli tullut taas esille, kun eräs tuttavapiiriimme kuuluva henkilö oli filosofoinut elämän monimutkaisuutta, ajan kulumista ja ihmisten suunnitelmia oman elämänsä varalle. Käytännön esimerkki oli löytynyt minusta. "Kun sithän voi käydä niinku Saaralle ja sattua vahinko; ja sit menee koko elämä ja suunnitelmat uusiksi." En ikävä kyllä ollut paikalla, tai ehkä ihan hyvä - olisin saattanut reagoida kommentiin väkivaltaisesti. Onneksi tuleva pummitäti oli ollut läsnä ja päässyt korjaamaan väärinkäsityksiä hieman diplomaattisemmin.

Voin ehkä vain syyttää itseäni; en ole pahemmin mainostanut pakana-äpärän suunnitelmallisuudesta, vaan tuohon vahinko-kysymykseen olen vastaillut jotain ympäripyöreitä, tyyliin "no ei me sitä yritetty estääkään...". En pidä mustavalkoisesta ajatuksesta, että lapset ovat joko vahinkoja tai sitten huolellisen ja aikataulutetun suunnittelun tulos. Varsinkin kun jälkimmäinen on käytännössä mahdotonta. Nykyään perhesuunnittelu on määriteltävissä "vahinkojen" estämiseksi, onneksi vain vähemmistö ihmisistä tarvitsee aikatauluja tai lisäapua lisääntymiseen. Lapsen saantia ei voi suunnitella projektina jolla on optimaalinen suoritusajankohta, budjetti ja aikataulu; muu elämä sopeutuu lapseen, ei toisin päin. Pakana-äpärää varten ei mitattu aamulämpötiloja tai laskettu kiertoja, menemättä enempää yksityiskohtiin suunnittelu oli siis toteutuksessa niin minimissä kuin voi olla. Tämä ei silti tarkoita etteikö lapsen saamisesta olisi käyty pitkällisiä rationaalisia keskusteluja, joissa esitettiin perusteluja puolesta ja vastaan. Puolesta voitti. Ja niistä vahingoista / suunnitelmista: Tuttavaparilla meni yli vuosi ennen kuin raskaustesti näytti positiivista. Meillä ei mennyt ihan niin pitkään. Kummat suunnitteli paremmin? Tai toteutti suunnitelmiaan paremmin? Kysymykset itsessään ovat mielettömiä.

Syitä sille miksi vahinko-kysymykset tai -oletukset ovat alkaneet tuntumaan loukkaavilta on muutamia. Minut hyvin tuntevien luulisi tietävän, että tällaisia vahinkoja en sallisi itselleni tapahtuvan tässä elämän vaiheessa. Vahinko sanana viittaa negatiiviseen asiaan, jonka tapahtumista ei ole pystytty estämään tai ennakoimaan. En pidä ajatuksesta, että ystäväni tai tuttavani pitäisivät minua ihmisenä, joka ei osaisi estää tai ennakoida tällaisia tapahtumia. Jos hymyillen kerron uutista, voiko asia olla negatiivinen, vahinko? Myöskin hämmentää, että vahinko-kysymyksen jälkeen kukaan ei ole suoraan kysynyt miksi haluamme hankkia lapsia nyt. Jos kysyjä ei ymmärrä päätöstämme, vaan olettaa tapahtunutta vahingoksi, luulisi perustelujen päätökselle kiinnostavan. Aihe on samalla tabu ja toisaalta tavattoman julkinen.

Voihan myös olla, että ne kuuluisat raskausajan hormonit sekoittavat päätäni ja tekevät minusta yliherkän kaikelle arvostelulle. Silti raskaus alkaa olla yhä isompi osa (ihan konkreettisestikin ;) minua, ja kaikki sitä koskeva keskustelu ja kommentointi koskettaa myös minua, suoraan. Siksi kuulisin mielummin suoria kysymyksiä kuin latautuneita varovaisia uteluita. Ja tietysti mahdollisimman vähän kolmannen osapuolen tulkintoja omasta tilanteestani, äyh.

No joo, pitkäksi meni tämä vuodatus. Loppukevennyksenä kerrottakoon, että potkuista päätellen pakana-äpärällä on ollut nyt parina päivänä hikka. Jos se perii ko. kyvyn äidiltään, odotettavissa on hienoja äänitehosteita kerrostalokaksioomme loppukesästä!

***

Hyvästä musiikista; Von Hertzen Brothers (Band of Brothers siis, ha-ha-haa...) oli keikalla valtsikan periodibileissä perjantaina. Ensimmäistä kertaa ikinä Vanhalla oli soundit kohdallaan. Oli aihettakin, veljekset olivat kuulemma tehneet soundcheckiä kaksi tuntia. Massiivisia proge-soundeja ja kaunista melankolinaa jaksoi kevyesti kuunnella pari tuntia. Parhautta oli etenkin bändin ammattitaito; saivat koko homman kuulostamaan niin helpolta ja kevyeltä, vaikka tuollainen setti ei päästä ketään helpolla. Joutunemme hankkimaan levyn ja menemään keikalle toistekin. Olivat rakentaneet myös törkeen makeat valot! Ja paljon savua!

Sumuinen Pukinmäki päättää tällä kertaa tähän.